Paavo Siltanen oli opiskellut italian kirjoitettua muotoa jo vuoden ennen kuin hän yritti ensimmäistä kertaa käydä oikeaa keskustelua. Hän osasi lukea ja kirjoittaa kohtalaisesti mutta puhuttuna kieli tuntui täysin erilaiselta.
Kirjoitettu kieli ei valmista puhumiseen
Huomasi nopeasti, että kirjainten ja äänteiden välinen suhde italiassa ei ole sama kuin suomessa. Kirjain c äännetään eri tavalla riippuen sitä seuraavasta vokaalista. Tämä aiheutti hänelle jatkuvaa epävarmuutta.
Paavo kertoi, että hän kyllä tiesi säännöt paperilla mutta ei pystynyt soveltamaan niitä puhuessaan. Aivot eivät ehtineet prosessoida sääntöjä samaan aikaan kun piti myös muistaa sanoja ja rakentaa lauseita.
Harjoittelutapa muuttui
Vaihtoi lähestymistapaa ja alkoi kuunnella italiankielisiä lyhyitä podcasteja hitaalla nopeudella. Toisti kuulemansa ääneen heti perään. Ei yrittänyt ymmärtää kaikkea vaan keskittyi jäljittelemään rytmiä ja sointia.
Kahden kuukauden jälkeen hän huomasi, että hänen c-äänteensä alkoi kuulostaa luontevammalta. Hän ei ollut opetellut lisää sääntöjä vaan oli kuullut oikean äänen niin monta kertaa, että se alkoi tuntua tutulta.
Mitä Paavo suosittelee
Kertoo, että ääntämistä ei kannata yrittää ratkaista yksinomaan sääntöjen kautta. Korva oppii ennen kuin teoria asettuu paikoilleen. Tämä oli hänelle yllätys, koska hän oli tottunut oppimaan asiat ensin teoriassa.
Edistyminen ei ole tasaista. Paavo kuvaa, että oli viikkoja jolloin mikään ei tuntunut kehittyvän, ja sitten yhtäkkiä jokin asia loksahti paikalleen. Siihen tarvitaan aikaa eikä lyhyitä pikaoppaita.