Helvi Mäkipää oli käynyt kielikurssilla, harjoitellut lausumista ja opetellut satoja sanoja. Silti kun hän katsoi italialaista televisio-ohjelmaa ilman tekstitystä, hän ei ymmärtänyt juuri mitään. Tämä tuntui hänestä epäreilulta.
Kurssilla opittu puhetahti ei vastaa oikeaa elämää
Kielikurssilla opettaja puhui selkeästi ja hitaasti. Natiivipuhujat eivät tee niin. Sanat sulautuvat toisiinsa, lauseiden päät katoavat ja puhujat olettavat, että kuulija täyttää aukot itse.
Helvi kertoi, että hän kuuli kyllä ääniä mutta ei pystynyt erottamaan mistä yksi sana loppui ja toinen alkoi. Tämä ei ollut sanaston puutetta vaan kuulonvaraisen hahmottamisen ongelma.
Harjoittelu siirtyi kuunteluun
Alkoi katsoa lyhyitä italiankielisiä videoita ensin italialaisilla tekstityksillä, sitten ilman. Valitsi aiheita, jotka kiinnostivat häntä, kuten ruoanlaitto ja matkustaminen. Tutut aihepiirit auttoivat arvaamaan merkityksiä kontekstin perusteella.
Kolmen kuukauden intensiivisen kuunteluharjoittelun jälkeen Helvi huomasi, että hän alkoi tunnistaa sanoja joita ei olisi osannut kirjoittaa. Kuulomuisti kehittyi eri tahtia kuin kirjallinen taito.
Opittu asia oli yllättävä
Helvi kuvaa, että hän oli aliarvioinut kuuntelemisen osuuden kielen oppimisessa. Hän oli käyttänyt suurimman osan ajastaan puhumisen ja kirjoittamisen harjoitteluun. Kuunteleminen tuntui passiiviselta, mutta se ei sitä ole.
Nyt hän käyttää noin puolet harjoitteluajastaan pelkkään kuunteluun. Puhuminen on parantunut sen myötä, vaikka hän ei ole lisännyt puheharjoittelua. Syy-yhteys ei ole selvä mutta kokemus on todellinen.